Kivijärvi - Elämänvoimaa järviluonnosta ja erämaista
Kunta (www.kivijarvi.fi) on saanut nimensä seutukunnan suurimmasta järvestä, jolla on pituutta 50 km ja leveyttä 10 km. Kivijärvi ulottuu myös naapurikuntien alueelle. Kalaisa ja kirkasvetinen järvi on houkutellut rannoille runsaasti loma-asutusta, joka onkin merkittävä tulonlähde paikkakunnalle.
Vesillä liikkumisen lisäksi Kivijärvellä on mitä parhaat mahdollisuudet luontolomailuun ympäri vuoden. Salamajärven kansallispuiston aarnimetsät ja suomaisemat tarjoavat kaupungin vilinästä tuleville leppoisaa luonnonrauhaa, mutta myös hyviä marja- ja sienimaastoja sekä metsästys- ja kalastusmahdollisuuksia Suomenselän erämailla. Hyvällä onnella voi matkalla kohdata kansallispuistoon kotiutuneita metsäpeuroja tai keväällä bongata alueen runsasta linnustoa. Hyvälumisella alueella luonnonilmiöistä voi nauttia myös talvikaudella, joko hiihdellen, sauvakävellen tai vaikkapa vauhdikkaasti moottorikelkkasafarilla.
Kivijärven luonnon lumoihin jäi aikoinaan milanolainen muusikko Genny Scarafoni, joka käynnisti paikkakunnalla Kivijärvi Soi tapahtuman. Tapahtuma järjestetään vuonna 2007 kymmenettä kertaa. Scarafoni tuo jälleen heinäkuussa kymmenkunta kansainvälistä tähtioppilastaan esiintymään ja harjoittelemaan paikkakunnalle.
Matkailualalla Kivijärvi on tullut tunnetuksi Hannunkiven Lomakylästä, joka luksustason hirsimökkeineen kuuluu kansainväliseen RCI-lomaosakeketjuun. Majoitusta on tarjolla myös ketjun ulkopuolisille asiakkaille. Lomakylässä toimii Villipeura Oy, joka vastaa alueen kahvion ja kioskin toiminnasta sekä huolehtii mökkivuokrauksesta ja erilaisten ohjelmapalvelujen järjestämisestä asiakkaille.
Kivijärven keskustan vanhimpia maalaismiljöitä pääsee ihailemaan Lähteen talon ympäristössä. Talon päärakennus ja pihatupa ovat peräisin 1800-luvun alkupuolelta. Viihtyisät, perinteiset tilat saunoineen ja aittoineen soveltuvat mainiosti tunnelmallisiin perhejuhliin, illanviettoihin ym. kokoontumisiin, joihin ruokailut ym. tarjoilut ja ohjelmat järjestyvät tilauksesta.
Salamajärven kansallispuistossa toimii suosittu kalastuskohde, Koirajärven virkistyskalastusalue. Alueen kalastus- ja ruokailupalveluista vastaa Koirajärven Eräpalvelu, jonka kautta saa myös tiedot alueen eräkämpistä ja niiden majoitusmahdollisuuksista ympäri vuoden.
Matkamuistoksi on saatavissa laadukkaita paikallisen kädentaitajan töitä. Jo vuosikymmenet alalla toiminut Irja Kinnunen toivottaa matkailijat tervetulleiksi tutustumaan töihinsä Talviaisten Kotiaittaan Keihärinkoskelle.
Kunnan pinta-ala on 600 km2, josta vesialueita on peräti viidennes. Asukkaita noin 1450 ja kesäisin noin 6000. Kivijärven rannoilla on kaikkiaan 1300 loma-asuntoa, joista puolet sijaitsee Kivijärven kunnan alueella. Työssä käyvistä kuntalaisista puolet toimii palvelualalla, maa- ja metsätaloudessa kolmannes ja yritystoiminnassa viidennes.
Kesällä Kivijärvellä palvelee Suomenselän Lentokenttä, jolla on pituutta 900 m ja leveyttä 23 m.
Kivijärven kohteet luonnonvoimaa.net-sivustolla
|